Kevään kuulumisia

Ulkona aurinko paistaa

tätä kirjoittaessani, toivottavasti se kesä sieltä alkaa tulla. Viimeisen kahden viikon aikana on taas tapahtunut kaikkea mukavaa.  Viime viikonloppuna oli Kotiseutukeskuksella  Pajot-Karjalaiset musiikki- ja markkinapäivät, olin siellä mukana esittelemässä hanketta. Sää oli puolipilvinen, mutta aika kylmä. Esiintymässä oli mm. Teatteri Traktori Peppi Pitkätossuineen, Vepsän kansankuoro ja Timoi Munne; oli pomppulinnaa, kahvia ja ruokaa. Väkeä olisi saanut olla vaan enemmän.

Tästäpä pääsen aasinsillankautta toiseen asiaan;

Tuolla Pajoteilla ollessani tupsahti siihen meidän kasvimaan laitaan peräkärryllinen hevosen sitä itteään. Siinäpäs sitten sivussa mättelin peräkärryn tyhjäksi tavarasta siihen kasvimaan reunalle. Onpas siitä hyvä laittaa kurpitsalle ja vaikka avomaankurkuille peti.

Kasvimaatalkoot onkin sitten 9.6. klo. 10.00 alkaen,

sinne toivon tulevan kaikkien, jotka haluavat osallistua kasvimaan hoitoon, ja sitten myös nauttia sadosta myöhemmin. Tekemistä varmaan riittää, kylvetään siemeniä, rakennetaan kasvulaatikoita ja jos vain maa on tarpeeksi lämmin, laitetaan perunat ja sipulikin vakoon. Talkooväelle on tarjolla ruokaa, eihän sitä tyhjin mahoin tarvii olla 🙂

Hevonpeetä 🙂

Kokkikerho kokoontui

tämän kevään osalta viimeistä kertaa maanantaina, ja tällä kertaa teimmekin vähän erilaisempia herkkuja, taboulia, baba ghanouj`ta, baklavaa, viininlehtikääryleitä, ezmeä ja jogurttileipää. Hyvää oli taas. Kokkikerho jatkaa syksyllä, kunhan saadaan paikka missä kokoontua.

Käsityökerhon tuotoksista on näyttely

Töpinän Tuvalla perjantaista 26.5. seuraavaan keskiviikkoon, eli 31.5. saakka. Käykäähän tutustumassa, mitä kaikkea hienouksia tytöt ovat saaneet aikaan.

Iloisiin kuulumisiin taas tällä kertaa, muistakaahan ilmoittautua Huutokauppakeisarin reissulle ja kirppispäiville,

Mirja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

91 − 85 =