Hanke starttasi iloisissa tunnelmissa

 

Tiistaina 11.4.2017 vietettiin hankkeen

starttitilaisuutta Kontiolahden Kotiseutukeskuksessa. Kerron nyt tässä tilaisuuden suunnittelusta ja tietysti myös itse tilaisuudesta.

Muutama kuukausi sitten tyttöjen kanssa Töpinällä pienen hassuttelun merkeissä meille tuli mieleen idea muotinäytöksestä, jossa voisi esitellä Töpinän  torin vaatteita. Silloin se jäi idean asteelle, mutta sitten kun hankkeen rahoitus ja paikka toiminnanohjaajana oli totta, ja aloin suunnitella starttitilaisuutta, tuo idea nosti taas päätään. Jo tuossa ensimmäisessä ideavaiheessa tuli mieleemme kunnanjohtaja mannekiinina. Otinpas sitten yhteyttä Jere Penttilään, ja kysyin löytyykö heittäytymiskykyä hommaan, ja vastaus tuli melko pian: Tottakai ! Siitä se sitten lähti, aloin kyselemään muita mannekiineja, ja kaikki kysymäni henkilöt olivat välittömästi mukana. Ihailtavaa heittäytymiskykyä ja innokkuutta! Esiintyjiksi kysyin Tepon poikia, ja  Iljan aikatauluun tuo päivä myös mahtui. Siitä sitten pikkuhiljaa muita järjestelyjä tekemään.

Itse tapahtuma oli hauska ja lämminhenkinen

kuten toivoinkin, vaikka jännitys mahanpohjassa alussa tuntui ainakin minulla, ja luultavasti ainakin osalla mannekiineistakin. Ainahan jotain parannettavaa löytyy näin jälkikäteen, mutta otetaan opiksi.

Tapahtumassa oli erinomaiset tarjoilut,

kiitos Eila Arvelin apulaisineen. Ohjelmassa oli aluksi hankeinfoa, sen jälkeen ryhmätyö jossa pohdimme ryhmissä mitä toimintoja hankkeessa voisi tulevaisuudessa olla, miten tiedottaa ja visioitiin hankkeen tilaa ja kuulumisia vuonna 2019. Uusia hyviä ideoita tuli paljon, ja kuten tästä tapahtumasta huomaa, ne hulluimmatkin ideat kannattaa ainakin kokeilla toteuttaa. Ilja Teppo esitti sekä humoristista että koskettavampaa tuotantoa. Huipennuksena oli sitten muotinäytös, jossa kaikki panivat parastaan, ja huumorimielellä. Hyvältä se näyttikin, ja hauskaa oli, olen niin ylpeä mannekiineista.

Vielä kerran kiitos:

Marja Koivunen, Tiina ja Taija Huovinen, Raija Keronen, Virpi Kettunen, Helmer Meronti, Pekka Reittu ja Jere Penttilä. Kiitos Ilja Teppo loistavasta esiintymisestä. Kiitos myös Susan Väistö stylistina ja tukena, Riina Mahlanen henkisestä tuestasi hankkeen alkumetreillä, Seija Örn teknisestä ja henkisestä tuesta, ja kaikki Te, jotka olitte mukana tilaisuudessa. Kiitän myös niitä, jotka olisivat paikalla halunneet olla, mutta eivät syystä tai toisesta päässeet.

Nyt vaan sulattelemaan ideoita  ja suunnittelemaan yhdessä. Tulkaahan Töpinän Tuvalle juttusille !

 

« 1 annettu 2 »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

93 − = 87